Uutishuone / Blogit

Metsäteollisuuden päätös avaa tien fiksummalle sopimisen kulttuurille

Kirjoittanut Auli Hänninen

Julkaistu 02.10.2020

Metsäteollisuuden päätöksen myötä Suomeen voi kasvaa uusi sopimisen kulttuuri niiden osapuolten välille, joita asiat koskevat.

Metsäteollisuuden ilmoitus irtautua työehtosopimustoiminnasta ei ole päätös sopimisen lopettamisesta. Se on päätös sopimisen siirtämisestä niille osapuolille, joita sopimus koskee, eli yrityksen ja sen työntekijöiden välille.

Metsäteollisuuden päätös tarkoittaa myös loppua yleissitovuudelle, joka ei sovi omaan käsitykseeni tehokkaasta ja hyvinvointia tuottavasta taloudesta. Yleissitova työehtosopimus sitoo osapuolia, jotka eivät ole tehdyn sopimuksen osapuolia. Osapuolet tulevat sidotuksi sopimukseen, jonka sisältöön he eivät ole voineet vaikuttaa.

 

Yritykset tarvitsevat työntekijöitä, jotka kokevat työssään osallisuutta ja merkityksellisyyttä. Siksi on vaikea ymmärtää, millä logiikalla liittokohtaisten työehtosopimusten lopettaminen johtaisi työehtojen saneluun tai niiden polkemiseen. Todennäköisemmin käy päinvastoin. Suomeen voi kasvaa uusi sopimisen kulttuuri niiden osapuolten välille, joita asiat koskevat.

Tämä jos mikä lisää osallisuutta ja merkityksellisyyttä.
 

Koronakriisin keskellä voi olla hankala nähdä sitä työvoimapulaa, joka meillä jo oli ennen kriisiä ja jonka me tulemme taas pian kohtaamaan. Hyvin pian suomalaiset yritykset tulevat taas kilpailemaan entistä kovemmin osaavista työntekijöistä.

Korona on aiheuttanut kymmenien tuhansien työntekijöiden ja kovien ammattilaisten joutumisen lomautetuksi tai irtisanotuksi. Kunhan kriisi vähän hellittää, yritykset eivät takuulla aikaile väen palkkaamisessa tehtaille ja toimistoihin.

Koronan jälkeinen Suomi nousee parhaiten kanveesista sopimalla – työntekijä ja yritys kerrallaan.


 

Asiasanat
Vaikuta